27.4.2015

Elämäntaparemontti

Kerroin edellispostauksessa tuloksia marraskuussa alkaneesta elämäntaparemontistani. Tässä postauksessa enemmän remontin sisällöstä.

Kuva otettu 27.4.2015
Ensimmäinen näkemäni sinivuokko tänä keväänä


Ensinnäkin päätin nousta pois sohvalta ja alkaa liikkumaan, edes vähän. Sain lahjaksi toivomani aktiivisuusrannekkeen (Polar Loop), joka näyttää minulle, kuinka paljon päivän aikana oikeasti tulee istuttua. Se myös kertoo unen laadusta ja määrästä, sekä yleensäkin aktiivisuuden määrästä. Mittari on karun realistinen eikä anna minun huijata itseäni, että olen muka ollut aktiivinen, kun oikeasti olen istua losottanut koko päivän. 

Olen siis lisännyt elämääni liikuntaa:

  • En ole koskaan aiemmin käynyt kuntosalilla, mutta nykyään käyn. Ja nautin siitä. Vaikkakaan en ole mikään fitness -tyyppi. Todellakaan! Syynä kuntosalille on se realiteetti, että ilman voima-harjoittelua ikäiselläni alkaa lihamassaa hävitä 1-3 % vuodessa. Lihaskunnon ylläpitoon tarvitaan 1-2 kuntosalikertaa viikossa. En siis yritä tehdä lihasta, vaan ylläpitää niitä :) Tosin nyt ainakin alkuun kuntosalikäynnit ovat edistäneet mukavasti kehon kiinteytymistä ja vyötärön soukentumista :)
  • Nostan surkeaa kuntoani kävelemällä. Käyn sauvakävelylenkeillä 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi ostimme kotiin huonon sään varalle CrossTrainerin, käytettynä, tosi halvalla. Sillä rytkytän menemään liian harvoin säännöllisen epäsäännöllisesti.
  • Jumppailen välillä myös kotosalla itsekseni; heiluttelen olohuoneessa TV:tä katsellessa kahvakuulaa (toimittajan huom. ERITTÄIN vaarallista puuhaa kissojen kanssa :)  ), pompottelen menemään jumppapallolla tai rullailen Foamrollerilla. 

  • Lisäksi toivoisin saavani itsestäni irti sen verran, että pääsisin uimaan. Vielä en ole itseäni uimahallista löytänyt, mutta ehkä vielä yllätän itseni joku päivä :)


Toisekseen olen muuttanut ruokailu- ja juomatapojani:
  • Aloin syömään enemmän :) Tai ainakin useammin. Syön nykyään 5 kertaa päivässä. Ennen söin about 2 kertaa (lounas ja päivällinen), plus herkuttelut illalla TV:tä katsellessa.

    Nykyään syön aamupalaa, aiemman pelkän kahvin sijaan. Syön joka aamu kaurapuuroa voisilmällä (2dl vettä, 1dl kaurahiutaleita, ripaus suolaa). Kaurapuuron lisäksi syön smoothien (rahka/maustamaton yoghurtti ja hedelmät/marjat).

    Lounaalla syön vihersmoothien tai ruokaisan salaatin (vihersalaatin lisänä kanaa/tonnikalaa/lohta/juustoa).

    Iltapäivällä syön välipalaksi hedelmän tai rahkan tai maustamatonta yoghurttia.

    Päivällisellä olen vähentänyt hiilareiden määrää ja lisännyt kasvisten määrää. Mikäli tarjolla on perunaa, korvaan sen kasviksilla. Pastaa ja riisiä syön, mutta täysvilja/tummia versioita. Ei enää pelkkää vehnää! Proteiinejä syön kuten aiemminkin. Niiden määrään en ole kajonnut.

    Iltapalaksi syön hedelmä/marjasmoothien. Lisäksi:

  • Jätin pois salaatinkastikkeet ym. kokonaan. Saatan lorauttaa oliiviöljyä salaattiin, mutta useimmiten en. Salaatti on hyvä.
  • Olen kiinnittänyt enemmän huomiota ruoka-aineiden laatuun. Pyrin puhtaisiin raaka-aineisiin, enkä osta valmista enkä valmiiksi marinoitua.
  • Allergioiden vuoksi en voi syödä pähkinöitä. Niinpä nautin "hyvät rasvat" päivittäin kourallisella kurpitsansiemeniä (esim salaatissa). Ja hedelmä- sekä vihersmoothieen laitan aina avokadon.
  • Joka päivällisellä on salaatin lisäksi tarjolla runsaasti kasviksia.
  • Jätän sipsit ja karkit kaupan hyllylle. Sipseihin olen sortunut about kaksi kertaa; joskus saa herkutelle. Mutta enää en osta joka viikko sipsejä.
  • En enää lipittele iltaisin TV:tä katsellessa yhtä "iltasiideriä". Olen rajoittanut myös viininlatkimista, myös ruoalla.
  • Kun perheemme teineineen käy Mäkkärissä, mä otan ateriani ranskalaisten sijaan lisukesalaatilla ja limsan sijaan tuoremehulla. Syön ruisMcFeastin ja nautin siitä :)

ISO HUOM! En kuitenkaan noudata yllämainittuja orjallisesti. Olen edelleen käynyt välillä ravintolassa herkuttelemassa, olen palkinnut välillä itseäni sipseillä ja viinilasillisilla. En aio noudattaa näitä yllä mainittuja pipa kireällä, vaan yritän tehdä arjessa terveellisempiä valintoja, jotta voin vapailla, lomilla ja juhlissa herkutella ihan rauhassa :)

Tavoitteeni on normaalipaino, terveydellisistä syistä. Matkaa on jäljellä lähes 10 kiloa ja yli kymmenen senttiä.  Ilonaiheita tässä ohenemisessa on mm se, että kengännauhat on hemmetin paljon helpompi solmia - Eikä oo enää aina "ryynit suussa" kumarrellessa !! 

26.4.2015

Puutarhahommia ja elämäntaparemontin väliaikatuloksia

Puutarhassa keväthommat etenee. Pari viikkoa sitten sain heiteltyä kalkit puutarhaan. Tänä vuonna jätin syyshortesiat kalkitsematta :) Viime vuonna ne kuoli, kun ajatuksissani kalkitsin hortesiatkin. Niinpä jouduin ostamaan uudet .. 

Viikko sitten lauantaina sain siistittyä talventörröttäjät sun muut kukkapenkeistä. Nyt eilen sain haravoitua pihan ja heiteltyä kevätlannoitteet nurmelle, kukkapenkeille ja puskille. tänään sataakin sopivasti vettä ja piha vihertää jo heti ihan eri tavalla, kuin eilen :)



Aidanleikkuu on vielä hieman kesken: Oravapihlaja-aidassa, joka jäi viime vuonna leikkaamatta, on vähän "askarreltavaa"! Onneksi se onkin puolison duuni :)

Viime postauksessa oli 20.4.2015 kuvattuja krokuksia, nyt on kevättähtien (niitäkö ne on???) vuoro.


Idänsinililja,  Scilla siberica
Kuvauspäivä 25.4.2015

Scilla sibirica 'Alba'
Kuvauspäivä 25.4.2015

Marraskuun lopulla aloittamani elämäntaparemontti sujuu mukavasti. Kiloja on pudonnut mukavat 11 ja senttejä vyötäröltä on sulanut 15. Ne on hyvät tulokset ne. Vai mitä sanoo raati?

En ole millään laihkarilla enkä dieetillä, vaan päätin kertaheitolla tervehdyttää elämäntapojani, sen verran karut oli tulokset kuntoremontti -viikolla tehdyissä kuntotesteissä ja vartalon koostumusmittauksissa. Kerron tekemistäni muutoksista tarkemmin seuraavassa postauksessa.

21.4.2015

Puutarha herää kevääseen

Ihana kevät! Puutarha ja minä heräämme henkiin. 


Löytyisiköhän jostain lisää aikaa, että ehtisi postailla tähänkin blogiin? Tarvitsisin ehdottomasti muutaman tunnin lisää vuorokauteen. 

Elämäntaparemppakin on jäänyt vähän jumiin: pitkän sairastelun jälkeen en oikein ole päässyt vauhtiin liikunnan kanssa. Kävelylenkille lähteminen tuntuu tervanjuonille, ja sitä tervaa taitaa olla peffassakin, kunnei se tahdo nousta soffasta! Ruokavaliomuutokset sentään pitää aika hyvin (lukuunottamatta sipsipussia, jonka ostin viime kauppareissulla. Onneksi käyn kaupassa vain kerran viikossa :)  )

Toivotaan että valo tuo lisää energiaa.. ja aikaa? Ainakin illat on ihanan valoisia, ja tuntuvat pidemmille!

Tervetuloa lukijaksi mustakissa, Cheri ja Kahden Naisen Loukussa! Toivottavasti viihdytte seurassani :)

10.4.2015

Haaste 11

Sain Molleyltä "Jonninjoutavaa...." - blogista haasteen, jonka tarkoitus on saada näkyvyyttä tällaisille varsin pikkuisille blogeille :) eli niille joilla on alle 1000 (!) lukijaa. Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen, sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville.  Haaste pistetään eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.

Tässä on Molleyltä saamani kysymykset:

1.Mämmi vai rahka tms.?
Rahka. Viime vuoden puolella aloittamaani elämäntapamuutokseen kuuluu mm. päivittäiset smoothiet, joihin laitan rahkaa tai maustamatonta yoghurttia päivän tuntuman mukaan :) Mämmistä en ole koskaan kauheasti piitannut.. mokomaakin kitalakeen juuttuvaa tahnaa! Mutta jos sitä pääsiäisen kunniaksi joskus syön, pitää sen päälle saada sokeria ja kuohukermaa :)

2. Olut vai viini/kuohujuoma?

 Kesällä kuohuva viini,
tai siideri.. tai olut

By the way; rakastan
pitkäjalkaisia Aurora -lasejani

Talvella punaviini
Tässä kuva viininmaistajaisista tammikuulta


3.Grillimakkara vai pihvi tms.?


Pihvi. 
Pihvi. 
Pihvi. 





Pihvi. 
Pihvi. 
Pihvi. 













    

Mutta makkarakin käy :)
Varsinkin rinteessä,  kodalle evästauolle pysähtyessä. Niinkuin nyt pääsiäisenä.

4. Kiinankaali vai jokin vihreä salaattikasvi
Lehtikaali on nyt tullut jäädäkseen keittiööni, vihersmoothie voi olla hyvääkin :) Sen tietää Kahden naisen loukussa Blackiekin!?!

5. Herkkusieni vai kanttarelli/ suppilovahvero
Yök, ei sieniä! En tykkää siitä purutuntumasta!

6. Peruna vai pasta
Pasta. Mutta nykyään ehdottomasti  täysjyvä/tumma terveellisempi valinta. Kaikkest mieluiten kasviksia. Paljon kasviksia.


Tästä parsa-pekoni -pastasta on pakko kertoa tarina. Tositarina. Mun teini-iässä olevalla lapsella on vaikea-asteinen punaviher -värisokeus. Tän soossin pannulla nähdessään poika hihkaisi, että yes, nakkeja ja pekonia samassa soossissa - kerrankin jotain superhyvää. Ennenkuin kukaan ehti sanoa mitään, oli kasviksia vihaava lapseni lapannut lautasensa TÄYTEEN parsoja! Arvatkaa teinin ilme, kun hälle selvis, että noi pötköt onkin vihreitä parsoja, eikä punaruskeita nakkeja :)


7. Nappaskengät vai lenkkitossut
Uuuh, nappakenkä, juhlakenkä. Korkealla korolla! Mielellään pitkällä varrella. Paitsi kesällä :)

Vapriikin kenkämuseo
Vapriikin kenkämuseo
Vapriikin kenkämuseo

8. Mekko/hame vai pitkikset
Mekot ja hameet. Ostin juuri vuoden vaihteessa ihka ensimmäisen Desiqualin mekkoni.. alennusmyynnistä viidelläkympillä! Ja rakastan sitä!

9. Tavallinen kännykkä vai älykänny
Ei ilman älyä selviä :)

10. Läppäri vai tabletti


Läppäri jaloilla, kissa massulla 


11. Kissa vai koira
Helppo: Kissa! Tai kolme kissaa :)


 Haastan mukaan seuraavat blogit: Kahden naisen loukussa, Elämää ja elämyksiä, Minäkö keski-ikäinen?, ..pieni ihminen, suuri elämä, Muistikirja, Tylsän mörököllin blogi, Häivähdys purppuraa, Lady of the Mess, Elämää ja Eskapismia,  Autuas olo sekä Mustan kissan tytär. Olkaa hyvät :)

Ja tässä teille kysymykset:

1. Mikä on sinun erikoisin tai kummallisin taitosi?
2. Mistä oman elämäsi seikasta olet kaikkein kiitollisin?
3. Jos sinun tulisi valita ainoastaan yksi kirja, jonka saisit lukea elämäsi aikana, mikä se olisi?
4. Jos voisit olla päivän ajan joku historiallinen henkilö, kuka olisit?
5. Jos voisit muuttua päiväksi eläimeksi, miksi eläimeksi haluaisit muuttua?
6. Mikä on mielestäsi paras lautapeli/korttipeli?
7. Milloin lauloit viimeksi ?
8. Soitin,josta lähtee ihanin ääni?
9. Mikä asia saa sinut lähes aina hymyilemään?
10. Mikä on sellainen asia, mistä ei mielestäsi saa vitsailla?
11. Mikä on mielestäsi uskomattomin asia minkä ihminen on tehnyt (hyvässä tai pahassa)?